1/11/2012

Ikkunaa on siirretty

Suurin ongelma keittiömme suunnittelussa oli suuret (180cm) leveät, matalat ikkunat (lattiasta karmiin vain 75cm). Mikään mieluinen kaappimalli ei olisi mahtunut eteen, emmekä toisaalta olisi halunneetkaan työskennellä 75cm korkeudella. Suunnittelimme keittiön siis niin, ettei ikkunoiden eteen tule kaapistoja. Pääkaapit muodostavat meillä pitkän I:n, ja alunperin saareke oli tulossa "toiseksi I:ksi" allaskaapiston eteen. En kuitenkaan pitänyt ajatuksesta kapeasta käytävästä vesipisteen ja lieden välillä, jossa varmaan joka ilta törmäiltäisiin miehen kanssa. Päädyimme siis kääntämään saareketta 90 astetta, jotta kokkailu tapahtuisi ruokapöytään päin. Jotta 6-hengen ruokapöytä mahtuisi, jouduimme siirtämään saarekkeen viereistä ikkunaa hieman. Se tehtiin tänä aamuna. Keittiön mallia havainnollistaa karkea pohjakuva (jossa tuo ruokapöytä on liian pieni, oikeasti saarekkeen ja ruokapöydän väliin jää muistaakseni noin 1,5-2 metriä):



Tänään asennetaan myös lattialämmityskaapeleita ja muita sähköjä, gyproc-levyjä kattoihin ja toivottavasti laatoitetaan keittiö. Kivikaverit eivät tule kuin vasta viikon päästä, joten aikaa keittiön rakenteluun on vielä. 

Alla vielä kuva siirretystä ikkunasta:

Saarekkeen paikka

Kohta on valmista pintaa, ei malta odottaa!

No comments:

Post a Comment