1/18/2012

Remonttipäivitystä

Talolla on painettu pitkiä päiviä, ja alakerta alkaakin olla melko hyvällä mallilla. Pintoja on levytetty ahkerasti ja sähköjä vedetty. Keittiön osalta putkiremppa on tehty, olikin melkoisen näköiset ne alkuperäiset putket. Niin täynnä likaa, että hyvä kun niissä mikään enää liikkui... huh! Keittiö siis odottaa nyt vain maalipintaa, sähköjä uunille ja jääkaappipakastimelle, ja tasojen ja kodinkoneiden toimitusta. Kodinkoneet tulevatkin huomenna illalla ja sähkömies viikonloppuna, jännää! Tasoja ja altaan asennusta tosin saamme odottaa vähintään ensi viikkoon. 

Vanhan talon remontoiminen on kyllä aina oma lukunsa ja alusta asti on pitänyt asennoitua siihen, että yllätyksiä tulee ja kaikkea ei välttämättä saa onnistumaan niinkuin haluaa. Olin aluksi aika pettynyt, kun luultiin, ettei alakerran oviaukkoja ehtisi korottamaan. Onneksi lopulta päädyttiin ihan onnistuneeseen kompromissiin: oviaukkoja noustettiin parin laudan verran. Jo se toi toivottua avaruutta, eikä enää niin harmita. Sähkötöissä on myös ollut omat ongelmansa, kun vanhaan taloon yritetään vaihtaa kaikki pinta-asennukset nykyaikaisiksi uppoasennuksiksi. Haave listattomasta talosta kuopattiin jo alkumetreillä, mutta kun sähkömies ehdotti kattolistaa ja paksua muovista jalkalistaa johtokoteloksi meinasi kyllä itku päästä. Tässäkin onneksi saatiin tehtyä kompromissi, ja jalkalistan alla kulkevien johtojen määrä saatiin vähennettyä niin, että sinne saadaan jokseenkin normaalinkokoiset puiset listat. Sähkökalusteiksi meillä muuten valikoitui yksinkertaisen tyylikkäät ABB:n Impressivo:t.

ABB Impressivo-sarja (kuva täältä)

Tässä vielä pieni kuvapläjäys talolta.

Korotettu oviaukko

Tämä kuva on jo pari päivää vanha, mutta siinä näkyy hyvin suurennetut oviaukot. Tuo parin laudan korotus aiemmasta tuo yllättävän paljon avaruutta, etenkin kun tuo käytävä rappusista keittiöön on vain reilu 80cm leveä. Tuon kuvan ottamisen jälkeen ehdittiin levyttää tuo seinä, tehdät putkitukset altaalle, hanalle ja astianpesukoneelle ja kitata seinä tasaiseksi. Seinusta näyttää siis nyt tältä:


Päälle on nostettu Blancon Silgranit-allas, joka kiinnitetään kvartsitasoon altapäin. Keittiösuunnitelmiin voit tutustua tarkemmin täällä. Muutoksia keittiön lisäksi on tapahtunut ruokailutilassa ja olohuoneessa. Olohuoneesta purettiin eilen lattia laudoitukseen saakka, ja tänään sinne on laitettu kipsilevyä. Ruokailutila levytettiin jo aiemmin, siellä on lattiassa jo laminaattikin.

Kattolamppujen paikat ruokailupöydän yllä

Kattolampuille on ruokailutilassa kolme paikkaa keskitettynä ruokailupöydän ylle siksi, että siihen saisi tarvittaessa yhden lampun keskelle, kaksi reunoille tai vaikka kaikkiin kolmeen riippuvalaisimen. Tuo kuvassa näkyvä punainen tanko on osa levyhissiä, jolla kipsilevyjä on nostettu kattoon. Yritän huomenna ehtiä kuvaamaan enemmän ja laittamaan tänne parempilaatuisia kuvia talolta :) 

No comments:

Post a Comment