1/21/2012

Takka revisited

Takan malli on nyt päätetty! Eikä se yllättäen olekaan kumpikaan niistä, mistä eilen kirjoitin... näinhän tässä usein käy, esittelen täällä vaihtoehtoja päätymättä niistä yhteenkään. Totesimme kuitenkin, että tilaan sopisi parhaiten kulmatakka. Kuvassa näkyy tuo olohuoneen takan paikka. Jos siihen olisi laittanut suoran seinän takan, syvyysero tuohon keittiökaappien takaiseen seinään olisi korostunut entisestään (vaikka tällä seinustalle tulee TV-kaapisto, joka hieman "tasoittaa" tuota syvyyseroa). Samalla sohvalta ei olisi ollut ihan suoraa näkymää takkaan. Kulmamallisella takalla tulta voi ihailla suoraan vastakkaiseen kulmaan tulevalta divaanisohvalta. Kulmatakka myös syö vähemmän neliöitä ja yhdessä tuon TV-kaapiston kanssa tekee huoneesta järkevämmän mallisen (suorakulmaisemman), eli on kaikin puolin fiksumpi valinta.

Alakerran pohjaratkaisu 

Emme aluksi edes harkinneet kulmatakkaa, koska emme halunneet niitä viistettyjä kulmia. Jotenkin meni kokonaan ohi, että on olemassa funkkis-mallinen takka, joka olisikin ihan suorakulmainen: nimittäin Tiilerin Kulma-Lauri! 

Tiilerin Funkkis Kulma-Lauri (kuva tiileri.fi)

Verhoilu on vielä auki! Eilenhän arvoin mustan ja valkoisen välillä. Juteltiin eilen T:n kanssa, ja tultiin siihen tulokseen, että olkkarin takka voisi olla valkoinen ja sitten kellarissa se musta.  Ihastuimme tähän Rocalin kiertoilmatakkaan:

Rocal-takka (kuva TakkaKeskus)

Eikö olekin upea! Näyttäisi todella tyylikkäältä muuten valkoisessa kellarissa, valkoista epoksilattiaa ja valkoisia seiniä vasten. Koska kellari on betonia, ei sinne mielestäni isoa varaavaa takkaa tarvita vaan tehokas kiertoilmatakka voisi olla ihan riittävä. 

Olkkarin takkaan haluamme pintaan ehdottomasti kaakelia. Vaihtoehtoja on muutamia:

1) Valkoinen mattakaakeli kauttaaltaan, 1000 mm leveänä jolloin takan etuosaan ei tule saumoja
2) Valkoinen kiiltävä kaakeli kauttaaltaan, myös 1000 mm
3) Valkoinen struktuuripintainen 900 mm laatta tai kaksi 450 mm, joka tulisi eteen hieman tähän tapaan, muualle valkoinen antiikkilaasti


Linnatuulen Anna (kuva linnatuli.fi)

4) Valkoinen perus- tai struktuurilaatta 900 mm vain etuosaan, muualle antiikkilaasti

Linnatulen Anna (kuva linnatuli.fi)

Struktuurilaatoista miellyttää tällä hetkellä EP Moscu Nacar 31.6x90, joka kuuluu samaan sarjaa kuin alakerran kylpyhuoneen tehosteseinä (EP Qatar Nacar).

EP Moscu Nacar (kuva Laattapiste)

Mitä mieltä olisitte, jos laitettaisiin tuota Moscua samoin, kuin viimeisessä Linnatuulen Anna-kuvassa (4)? Laatta on 90cm leveää, joten molempiin reunoihin jäisi antiikkilaastipintaa 7,5 cm jaettuna kahdella, eli 3,75cm per puoli. Tykkään tästä ideasta tosi paljon! Se olisi sitä mitä ollaan haettukin: ainutlaatuinen, tyylikäs, ajaton ja hillitty. Toivottavasti T tykkää tästä myös - omasta puolestani voisin jo naputella tilauksen menemään! :)

2 comments:

  1. Niinhän se oikea ratkaisu yleensä löytyy... ajan kanssa. Meinasin aiempaan takkapostaukseen kommentoida valkoisen takan puolesta. Toisaalta näin hiljattain yhdessä asuntoilmoituksessa mustan takan ja se OLI kyllä hyvän näköinen. Tuli mieleen, että oletteko selvittäneet, voiko rappaamalla pinnoitetun takan maalata...?

    ReplyDelete
  2. Totta - kyllä valkoinen takka tuntuu fiksummalta valinnalta, ainakin nyt olkkariin. Vaikka ne mustat voi olla tosi komeita! Antiikkilaastipinnoitettua takkaa ei kai kantsi maalata (maali hilseilee/halkeilee lämmöstä?), mutta aineita tummuneen ja halkeilleen antiikkilaastipinnan ehjäämiseen kyllä on. En sitten tiedä, pysyykö takka kauniimpana, jos se on kaakeloitu ainakin luukun ympäriltä. Kokonaan antiikkilaastipintaista takkaa en kuitenkaan halua, ja kokonaan kaakeloitu valkoinen on sitten jollain tapaa tylsä ja persoonaton.. ehkä tässä siis on meidän ratkaisu, valkoiseen kun ei ainakaan kyllästy?

    ReplyDelete