2/12/2012

Alakerran wc:n suunnittelua

Suosin aina kierrätystä, ja tähän blogiinkin olen tehnyt mm. huuto.netistä hyviä löytöjä. Raksatessa ja remontoidessa itse kukin tekee virhearvioita, joten itselle ylimääräinen on kiva saada kiertoon ja toisaalta on kiva löytää käyttämättömiä rakennustarpeita edullisesti. Viimeisimmän huutislöytöni ostin itseasiassa tietämättäni Ram Sam Saa-blogin Hannalta. Hannalla on tosi kiva blogi, jos et ole aiemmin tutustunut kannattaa käydä tutustumassa!

Alakerran vessa on laajennuksineenkin pikkuruinen, joten etsimme sinne Kvik:in Slimline-kaappia. Aluksi kaavailimme korkeakiiltoista valkoista Manoa, kuten keittiössä. Sitten mietimme mustaa Seraa, mutta lopulta ihastuimme valkolakattuun puiseen Ceneveen. Olikin melkoinen onnenpotku bongata sellainen ekalla haulla huutiksesta!


Ihan täydellinen! Hauska sattuma, miten kaappi päätyikin sisustusblogista toiseen. Nyt kun alakerran vessaankin on kaikki suihkua vaille hankittuna, en millään malttaisi odottaa vessan valmistumista! Tosiasia kuitenkin on, että yläkerran vessa täytyy rakentaa ennen alakerran vessan remontoimista. Tämä siis siksi, että koko alakerran vessa puretaan. Se putkitetaan uudestaan, sinne asennetaan lattialämmitys, rakennetaan suihku ja pönttökin vaihtuu Keramagin seinä-wc:ksi. Kattoon on tulossa jännä valopaneeliratkaisu, jossa on päivänvaloloisteputket/ledit (toteutustapa on vielä mietintämyssyn alla). Kun koko katto on valaistu, saadaan pieneenkin kylppäriin kivaa tilantuntua.  Samantapainen ratkaisu esiteltiin Tammikuun Dekossa.



Pahoittelut huonosta kuvasta, räpsäisin sen lehdestä kameralla kun skanneri on vielä muuttolaatikossa.

Yläkerrassa vessaa ei ole koskaan ollutkaan, joten sitä varten täytyy saada putkimies vetämään putket ylös. Rakennuslupaa ja tutun putkimiehen vierailua siis odotetaan. Hieman malttamattomina!

No comments:

Post a Comment