5/03/2012

Kids Room plans & inspiration

Lastenhuoneen kimppuun päästään seuraavaksi, joten hätähousuna innokkaana sisustajana olen jo hieman suunnitellut, miten huone sisustetaan. Huoneessa tulee majailemaan kaksi tyttöä, mutta imelän pinkkiä prinsessavaahtokarkkiparatiisia siitä ei silti tule. Seinäpinnat pidetään muun asunnon mukaisesti valkoisina, ja lastenhuoneeseen tulee efektiseinäksi samanlainen valkoinen raakalautaseinä kuin aikuistenkin makkariin. Teemana on siis valkoista väriläiskillä. Värimaailma lainataan esikoisen valitsemasta pöllösisustustarrasta.


Entuudestaan on tuo ruskea Sleep-sänky ja pinkki kattokruunu (joskin ei ihan samanlainen kuin kuvassa). Aluksi tuskailin sängyn ruskean sävyn kanssa, mutta sehän on oiva väripari sisustustarran ruskean kanssa. Saa siis jäädä tuollaiseksi. Kun huone on valmis, olisi tarkoitus vaihtaa nuorempi Sleepiin ja hankkia esikoiselle (nyt 3,5v) juniorisänky. AVA Roomin sänky on kaunis, mutta 360e noin simppelistä MDF-sängystä on mielestäni hieman paksua.. täytyypä katsella muualta. Pahan paikan tullen nikkaroiminen itse ihan oikeasta puusta voisi myös tulla kysymykseen. Fatboy voisi olla mukava iltasatuhetkiin ja muuhunkin oleiluun. Vihreä sopisi kivasti tarraan, mutta olisikohan se valkoisena paha pitää puhtaana?

Lastenhuoneen säilytysratkaisutkin on oikeastaan hankittuna, 2m leveä PAX-kaapisto vaatteille, maalia odottava puinen leluarkku ja Lego-laatikot leluille. Seinähyllyjä voisi myös hankkia, ja kaikenlaisia ripustimia.

Source Ellmania

Näin saa kivasti väriä valkoisuuden keskelle. Ja on lempparijutut helposti saatavilla, kätevää. Keräsin näin lopuksi hieman kivoja inspiraatiokuvia.




All images from Sköna Hem

Viimeisten kuvien pastellisävyt on lastenhuoneessa herkullisia, vaikka mielestäni pöllomatollinen huone olisi kauniimpi valkoisilla seinillä. Mutta tuo vika kuva ja etenkin tuon uturoosan ja mintun yhdistelmä, upea! Oletteko te törmänneet netissä kauniisiin lastenhuonekuviin?

//

Some ideas for the girls' room! We're not going for pink overkill, but rather white with splashes of color. The floor and walls will be white, just like elsewhere in the house. The raw wood wall and the owl wall decal will add some contrast and effect! The color palette is also loaned from the owl wall sticker. Out of the inspiration pics I especially love the combination of pale pink and mint, how yummy! 

4 comments:

  1. Ihanan näköistä! Tuo pöllötarra sopisi ihan täydellisesti meidän tytönkin huoneeseen. Mistä olet sen löytänyt?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Ilona! Itseasiassa meidän suunnitelmat on jo ehtineet pikkuisen muuttua, ja tein jo uudetkin kollaasit. Tuo pöllötarra on toki tulossa edelleen! Toimme sen mukanamme Yhdysvalloista, sitä myy mm. Amazon.com: http://www.amazon.com/RoomMates-RMK1439SLM-Scroll-Stick-MegaPack/dp/B003NGTNFG/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1344357656&sr=8-1&keywords=owl+wall+decal. :)

      Delete
  2. Hei,

    eilen eksyin blogiisi ja todella kaunis koti teille on tekeillä! (Kommentoin tälleen anonyyminä kun ei mulla mitään blogger-profiilia ole...) Meilläkin lastenhuoneen sisustus meneillään, joten inspiraatiota etsimässä :)

    Sen verran Fatboysta, jos vielä se on vielä harkinnassa, että olin itsekin niitä ostamassa mutta tulin toisiin aatoksiin kun kuulin siskoni kokemuksesta. Heillä oli tuollainen iso säkkituoli ja se oli todella hyvä niin kauan kun sisukset pysyivät kuosissaan. Mutta kuulemma täyte latistui nopeasti, ja tuolista tuli käyttökelvoton; pylly osui maahan kun siihen istui. Ottivat yhteyttä Fatboyhin, ja sieltä lähetettiin pussillinen täytettä lisää (se on jotain sellaista muovipalleroa). Mutta ei siitä kuulemma apua ollut ja täyttöprosessi oli vähintääkin haastava, kun täytteet pitäisi käsin kauhoa säkkituolin sisään, mutta ne pallerot sähköistyy saman tien ja tarttuivat ja levisivät joka puolelle. Tuoli on nyt ollut heillä jo pari vuotta käyttämättömänä. Ton perusteella en itse viittinyt investoida Fatboyhin, mutta voihan se olla, että heille sattui joku maanantaikappale... mene ja tiedä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi, kiva kun löysit tänne! :) Ja kiitos tuosta varoituksesta, ei kuulosta kovin kivalta saati sitten lapsiturvalliselta. Fatboy-idea oli kyllä muutenkin hyllyllä, sillä epäilen ettei huoneessa ole sellaiselle tilaa.. mutta hyvä tietää, mikäli jossain vaiheessa vielä löhöilypaikkaa etsitään! Harmi ystävällesi, kun niin iso summa mennyt tuolla tavalla hukkaan.

      Delete