5/17/2012

Painting shades of grey

Ennen muuttoa teimme kuukauden pikaremontin, jonka aikana oli niin paljon isoja päätöksiä tehtävänä (mm. keittiö), että maalasimme kaikki alakerran seinät suosiolla vaan valkoisella (Tikkurilan Paperi-sävy). Valkoisuus on kaunista, mutta pieni sävytys toisi sisustukselle ihan uuden ulottuvuuden.

Onneksi odotimme maalien kanssa, sillä nyt on saapunut markkinoille ihana kalkkimaali. Tästä kalklitir-maalista onkin kohistu melkoisesti blogipiireissä. Eikä ihme, upeaa pintaa ja upeita maanläheisiä sävyjä. Ja vieläpä luonnontuotteella! Tätä on ehdottomasti laitettava. Meillä kun on hiukan jännän mallinen alakerta, ei olekaan ihan niin helppoa päättää, mitkä seinät sävytetään. Sketch Up siis kehiin.








Ajattelin tumminta sävyä sohvan taakse olohuoneen päätyseinustalle. Tummaa seinästä ei kuitenkaan tulisi, vaan väri olisi vaalea hopeanharmaa. Tai mahdollisesti harmahtava greige? Ruokailutilan ja keittiön yhdistävä seinä voisi tulla muutamaa astetta vaaleammalla harmaalla (lähes valkoisella), ja tällä samalla sävyllä voisi maalata takan takaisen palomuurin ja olohuoneen oviaukon ympäröivät seinänpätkät.  Kun näissä seinissä on sama sävy, mielestäni olohuoneesta tulee yhtenäisempi ja toisaalta olkkari ja ruokailutila sulautuvat kivasti toisiinsa. 

Kuva Sisustusliike Nougatin blogista

Kuvassa oleva Winter-sävy voisi sopia tummimmaksi harmaaksi olkkarin päätyyn, mutta värisävyjä täytyy ehdottomasti tutkailla ihan paikan päällä ja katsoa miten ne istuvat lattiaamme ja Paperiin. Vielä emme siis ole ehtineet Nougatiin kalkkimaaliostoksille, sillä ajattelin kysäistä aluksi teidän mielipidettänne. Olisiko teillä ajatusta mitkä seinät pitäisi maalata, minne tummempaa ja minne vaaleampaa? Kommenteista olisi suuri apu! Yhtä tehosteseinää emme siis halua, vaan harmonisen kokonaisuuden. 

When we did our quickie-1-month-remodel in January before moving in, we had so many decisions to make we decided just to paint the walls white. I'm glad we did, because just now a new kind of natural paint has come out. Beautiful earthy shades and awesome texture, perfect for us. The challenge here is the shape of our main floor, which walls should be painted lighter and which ones darker? I once again resorted to Sketch Up. 

I think it might be nice to paint the end wall of the living room, behind the couch, a beautiful light grey. Or even greige (grey+beige). Then the odd walls behind and next to the fireplace could be painted a lighter grey, almost white. This lighter shade would work also on the long wall that combines the kitch and the dining area. Maybe in this way the living room would seem less odd-shaped and the whole floor appear more coherent. Or what do you think? 

2 comments:

  1. Tuo kalkkimaali kuulostaa itse asiassa mielenkiintoiselta tehostevaihtoehdolta! En osaa teille kyllä mitään vinkkejä antaa, mutta Char and the City -blogin Char juurikin teki "kalkkimaalauksen". Itse mietin, että jos jotain tehostetta uuteen vuokra-asuntooni kaipaisin sitten ajan kanssa kun oon sisustanut, niin jotain vaaleaa kalkkimaalia voisi harkita kun se on itsessään semmoista eläväisen näköistä. :) Sellaisen vaalean version saattaisi vuokranantajakin hyväksyä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Irina kommentista! Minäkin pidän nimenomaan tuosta elävästä pinnasta! Itseasiassa luinkin tätä postausta tehdessani Charin blogia, upea sävy heillä - juuri samantapaista ajattelin meillä tummimmaksi sävyksi. Toivottavasti saisit sinäkin maalata vähän, piristäisi vuokrakämppää kummasti. Olisi varmasti seuraavankin asukin mieleen. :)

      Delete